1463824382363

Ruokamuistojen sikermä 60-luvulta näihin päiviin

60-luku, 70-luku, uudet maut, arkiruuat

Enemmistö lapsuusmuistoistani taitaa liittyä syömiseen. Isovanhempien puutarhan ihmeellisen suuriin ja makeisiin, hyvin karvaisiin karviasiin ja siihen kun ensimmäisen kerran söin jotain niin eksoottista kuin nakkeja ja vihersalaattia (ruoka ilman perunaa!) tai herkkusienikeittoa, tai jonkun sortin kukkakkaalimuhennosta - kylässä niitä kaikkia. Yhdessä kyläpaikassa sain syödäkseni nokkoskeittoa!
Kotona ruoka oli perinteistä: perunaa ja kastiketa, lihamureketta, karjalanpaistia, kaalipataa ja makaronimössöä, keittoja. Joskus lämmitystä (piimävelliä), munaruppanaa tai makaronivelliä. Äiti ei pitänyt ruuanlaitosta, mutta laittoi hyvää ruokaa. Vasta aikuisena tajusin, että yksinkertaisen ruuan hyvyys syntyi pitkistä valmistusajoista. Ruskeakastike sai hiljalleen muhia tarvittavat 2-3 tuntia, padat hautua pitkään. Äidin eläessä isä osasi tuskin kananmunaa keittää.
Äiti ei antanut syödä mannapuuroa meetvurstiviipaleden kera, mutta välillä lapsenlikkana ja siivoamassa käynyt täti antoi. Hiihtoretkien jälkeen sai köyhiä ritareita, saunan jälkeen limsaa (Lido tai Siesta?) ja autokaramellejä - myöhemmin popkorneja. Karamellien sääntely oli tiukkaa. Äiti pelkäsi että lihon, eikä tietenkään rahaa kulutettu moiseen. Ulkomaan automatkoilla oli omat näkkileivät ja meetvurstit mukana. Niitä sitten leirintäalueiden keittokodissa syötiin hopeateen kera. Kuinka autuasta oli joskus saada grillikioskista makkara ja perunamuhennosta ja ketsuppia. Se oikein hiveli vatsaa kaiken kulmikkaan näkkileivän jälkeen.
Mummin luona uuninpankolla söin vastapaistettuja karjalanpiirakoita. Mamman bravuuri oli porkkanmuhennos, jota syötiin hevosmakkaran kanssa. Ja pitkät sekaleipäkorput, joita kastettiin hopeateehen. niin, että voi hiukan suli.
Kansakouluiässä laitoin isälle ruokaa, kun äiti toisinaan oli käyttämässä pikkuveljeä sairaalassa. Pyttipannu ei oikein onnistunut, kun en tiennyt, että perunoiden olisi pitänyt olla valmiiksi keitettyjä - mutta isä toki söi urheasti. Lettukakku onnistui paremmin. Itse inhosin kaikkia leivän päälle pursotettavia tahnoja (mätitahnaa ja vihannesmajoneesia) joita jääkaapissa aina oli, mutta tein isälle niillä ja vihanneksilla päällystettyjä voileipiä. Ihmettelin kuinka isä saattoi syödä niitä, ja slliä, mutta isä sanoi, että hän tykkää pahasta.
Kuumia voileipiä tehtiin sitä varten ostetussa pöytägrilissä. Niissä oli aina lauantaimakkaraa, juustoa ja kurkkusalaattia. Äiti teki itse kurpitsapikkelsiä ja säilöttyjä vihreitä tomaatteja. Muistan paprikoiden tulon - onnistumatta yritin oppia pitämään niistä. Muistan kuinka opettelemalla opettelin syömään jogurttia (ensin meni alas kirsikkajogurtti). Sienensyöntiin opettelin partioretkellä. Olin jo teini, kun pizzat tulivat Suomeen. Jostain syystä kaverini olivat aivan varmoja, että taikinan päällä pitää olla kerros keitettyä riisiä, ja vasta sitten muut täytteet.
Ravintolassa syötiin aniharvin, ehkä joskus erityisenä merkkipäivänä.
Lempiruokani oli ja on edelleen karjalanpaisti, keitety perunat ja tomaatti. Rakastan myös puuroja, etenkin kaikenlaisia marja- ja helmäpuuroja. Kaiken parasta on ruismustikkapuuro.
Opiskelun alkuaika meni lähinnä kuumilla tonnikalaleivillä. Sitten avioiduin ja mieheni innostui ruuanaitosta. Minusta ei koskaan tullut minkään sortin ruuanlaittajaa, vaikka toki lasten pieninä ollessa arkpäivälliset teinkin. Heti kun pojat varttuivat, he osallistuivat isänsä kanssa ruuanlaittoon, ja minä sain taas siirtyä keittiöstä takavasemmalle. Pojista tuli erinomaisia ruuanlaittajia.
Lapsuudenkodissani ruoka-ajat olivat täsmälliset ja koko perhe kokoontui aterialle. Isä kävi myös lounasaikaan kotona syömässä. Jos äiti ei ollut kotona, hän oli laittannut jotain lämmitettäväksi, tai isä söi viiliä ja leipää. Aamupala ennen kahdeksaa (myöhemmin kantakotona käydessämme ennen yhdeksää), lounas klo 12, päiväkahvi 14, päivällinen klo 17 ja iltateetä vähän epämääräsiesti. Sitä äiti ei tarjoillut.
Myös omassa perheessäni lasten kotonaollen oli ruoka-aika, jolloin kaikki tuliva paikalle.
Olin lapsi 60-luvulla, teini 70-luvulla, nuori äiti 80-luvulla.

Vaula
Ruoka-Kalevala

Suurimmat herkut, mummolan muistot ja arkiruokaklassikot – Ruoka-Kalevala koostuu meidän kaikkien ruokatarinoista. Kerro omasi!

Ruoka-Kalevala består av allas våra smakminnen. Berätta ditt för oss!

Skriv och vinn »