1463737534707

Ruokatarinani

perinteet, isä, äiti, mummola

Hyvä, kestävästi tuotettu ruoka on terveellistä, turvallista, ekologista, eettistä – ja ennen kaikkea taivaallista! Rakkaimmat ruokamuistoni ovat isäni ja äitini lapsuudenkodeista. Parhaita ruokamuistoja, kuten hyvää ruokaa, syntyy vain rakkaudella tekemällä. Parhaat asiat ovat usein yksinkertaisimpia, niin ruoka-asioissakin.

Yksi lämpimimmistä muistoistani liittyy mummolaani Yli-Härmässä. Mummolassani viljeltiin muutaman aarin peltoa, lähinnä perunaa Välillä pienellä tilalla oli lehmä, joskus possu. Hieman edistyksellisesti siihen aikaan, mummollani oli pihassaan hyötykasveja. Esimerkiksi lipstikka on minulle siltä ajalta tuttu. Naapurin porkkanaviljelyksiltä haettiin lisäväriä lautaselle, varsinaista lähiruokaa siis. Mummoni tartutti puutarhakiinnostuksen äitiini, ja häneltä se on onnekseni edelleen periytynyt minulle.

Tuohon aikaan nyttemmin uudelleen muodikkaiksi tulleet ruokatoimitukset ovelle olivat arkea. Kalakauppiaat Vaasasta kiersivät tuoretta silakkaa myyden, syksyisin sitä ostettiin tiinuissa. Teen edelleen suolasilakkaa mummoni ohjetta mukaillen: silakkaa, suolaa, maustepippuria, kalamaustetta, ripaus etikkaa. Herkullista uusien perunoiden kanssa!

Lihaakin lapsuudessani söimme, mutta ruokavaliomme oli luontaisesti ekologinen, koska lihaa oli vähemmän ja se oli kallista. Kotonani syötiin karjalaisen isäni mieltymysten mukaan paljon kaalia, ja valmistan edelleen varsinkin syksyisin kaalikeittoa, -laatikkoa ja -pataa. Minulla ei ole aikaa kokkailla yksityiskohtia pipertämällä, vaan kokkailen iloisesti suurella kauhalla ja silmämääräisin mitoin. Kiireisiä nykyihmisiä kannustankin hauduttelemaan lähes itsekseen valmistuvia pataruokia. Tällaisista suosikkejani ovat isältäni opittu uunitattaripuuro, joka syntyy, kun laittaa tattarisuurimot, veden ja suolan uunivuokaan hautumaan yön yli sadassa asteessa. Puolisoni äidiltä olen oppinut tekemään särkiruukun, joka samalla tavalla hauduttamalla valmistuu särjistä, suolasta, sipulista ja tarvitsee vain hiukan voita kyytipojakseen.

Kotini ruokaperinnössä yhdistyvät etelä-pohjalaisen äitini ja karjalaisen isäni lempiruuat. Olen onnellinen, että otin nuorena oppiakseni reseptit heiltä molemmilta – nyt voin tuunailla niistä omia nykyversioitani, joissa maistuvat ja joista muistuvat tutut, rakkaat maut. Perinteen vaalimisen lisäksi sekoitan siihen myös nykymakuja ja -raaka-aineita: hämäläinen härkäpapu on monipuolinen raaka-aine meksikolaisen tai lähi-idän keittiön inspiroimissa ruokalajeissa: chili sin carnessa, taboullahissa ja hummuksessa. Ruoka on minulle vastuullisuuden ja terveellisyyden lisäksi yhdessäoloa, jakamista, kulttuuria ja tapa ilmaista itseäni – Soul food.



Sirpa P.
Ruoka-Kalevala

Suurimmat herkut, mummolan muistot ja arkiruokaklassikot – Ruoka-Kalevala koostuu meidän kaikkien ruokatarinoista. Kerro omasi!

Ruoka-Kalevala består av allas våra smakminnen. Berätta ditt för oss!

Skriv och vinn »